Taika muki 0,4 l, musta
Teema lautanen 26 cm, valkoinen
Teema vati 16x16 cm, musta
Lion lahjapakkaus 12 osaa
Klaus Haapaniemi

Klaus Haapaniemi (s. 1970) on saanut runsaasti huomiota sekä kotimaisissa että kansainvälisissä medioissa; hän on sunnitetellut mm. vaateprinttejä Dieselille, Levikselle, Marimekolle, Dolce & Gabbanalle, Cacharelille ja Bela's Dead -tuotemerkille. Lisäksi hän on toiminut italialaisen muotitalo Bantamin luovana johtajana, julkaissut yhdessä Rosa Liksomin kanssa kirjan Giants, tehnyt kuvituksia Observer-lehdelle ja pitänyt näyttelyitä. Kansainvälinen WGSN-trendanalyysitoimisto on nimennyt hänet yhdeksi aikamme merkittävimmistä nousevista kuvittajista ja suunnittelijoista. Kansainvälisissä medioissa nostetaan usein esiin Haapaniemen suomalaiset juuret; Kalevalaankin on viitattu. Haapaniemen kuvista onkin helppo löytää viitteitä kansantarinoihin; myös slaavilaiset ja japanilaiset vaikutteet ovat voimakkasti läsnä.
Heikki Orvola

Vuonna 1943 syntynyt professori Heikki Orvola on suomalaisen muotoilun tärkeimpiä vaikuttajia, jonka kädenjälki näkyy jokapäiväisessä elämässä: aamukahvi juodaan hänen suunnittelemastaan kupista, pöytä katetaan hänen astiastollaan ja elämän kohokohtia juhlistetaan hänen laseillaan. Hänen taide-esineitään viedään lahjaksi ja moni ahkera kokki luottaa Orvolan suunnittelemiin pannuihin ja kattiloihin. Vuosien varrella Heikki Orvolan materiaaleja ovat olleet lasi, keramiikka, valurauta, emali ja tekstiili. 1960-luvun lopulta asti muotoilijana työskennellyt Orvola on saanut koko joukon erilaisia palkintoja ja tunnustuksia, mukaan lukien arvostettu suomalainen Kaj Franck -palkinto, Pro Finlandia -mitali ja tanskalainen Formland-palkinto. Vuonna 2002 tasavallan presidentti myönsi Heikki Orvolalle professorin arvon hänen ansioistaan muotoilijana ja lasi- sekä keramiikkataiteilijana. Professori Heikki Orvolan muotoilutöistä kenties suosituin on Kivi-kynttilälyhty. Marimekon, Arabian ja Iittalan tuotteiden suunnittelijana parhaiten tunnettu Orvola on suunnitellut myös mm. Arabian 24h-, Illusia- ja Lumi-kokoelmat. Vuonna 1998 Heikki Orvolalle myönnettiin 15-vuotinen taiteilija-apuraha, ja tällä hetkellä hän keskittyy taiteilijauraansa.