Birds by Toikka Luhtahuitti
Birds by Toikka Rubiinilintu
Birds by Toikka Tirri
Oiva Toikan Kuovi on lanseerattu vuonna 1999. Sen väritys on mattakuvioitu tumma lila/mattakirkas pää, lila nokka.
Oiva Toikka

Professori Oiva Toikka on suomalaisen lasin suuria persoonia, jonka mielikuvituksellinen, rikas ja rohkea lasitaide poikkeaa pohjoismaisen muotoilun valtavirtauksista. Toikka on menestynyt myös taiteilijana ja tehnyt mm. lasiveistoksia ja tilateoksia. Suomen valtion taiteilijaprofessoriksi vuonna 1993 nimitetty Oiva Toikka on luennoinut ympäri maailmaa. Oiva Toikan ansiolista on komeaa nähtävää. 1950-luvulla uransa aloittanut Toikka on työskennellyt suomalaisille ja kansainvälisille työnantajille. Hän on voittanut useita arvostettuja palkintoja, joista mainittakoon Lunning, Pro Finlandia, World Glass Now 85, Kaj Franck ja Prins Eugen. Oiva Toikka tunnetaan parhaiten Iittalalle suunnittelemastaan Birds-sarjasta. Käsityönä valmistetut uniikit lasilinnut ovat keräilijöiden intohimon kohteena ympäri maailman. Birdsissä Toikka yhdistää ehtymättömän mielikuvituksensa perusteelliseen tuntemukseen lasin ominaisuuksista.